Whatever path we choose to take there will be highs and lows the same

Tein äsken instagram-postauksen johon kirjoitin "when all you want to do is cry, making soup might help. sometimes it does, sometimes not." Tänään se ei auttanut, enpä mä oikeesti sitä olettanutkaan, kun ruokaa tein. Viimeset päivät oon ollu enemmän tai vähemmän yksin kotona ja itkenyt. Yhtenä päivänä nousin sängystä yhteensä ehkä neljäksi tunniksi. Eilen illalla tein tapani mukaan toiveen kello 1.56, ja tällä kertaa toivoin, etten heräis tänään itkien. Tää toive onneksi toteutui. Eilen heräsin kauheaan painajaiseen, itkien. Näin painajaista aiheesta, jota pelkään alitajunnassani jatkuvasti, ja jota oon tietoisestikin miettinyt viime aikoina välillä. Ei siis pitäis kai olla edes yllättynyt.

Musta se, mitä Union J saa mut tuntemaan, on outoa ja uskomattoman vapauttavaa. Oon tottunut bändien ja artistien (lähinnä One Directionin) kohdalla siihen, että putoon tosi kovaa ja rakastun niin liikaa, että mistään ei tuu mitään. Siks onkin ihanaa, outoa ja, oikeestaan, vähän pelottavaakin, että UJ ei saa mua toivomaan että voisin repiä kaikki hiukset yksitellen päästäni, koska se sattuis vähemmän ku mitä niiden rakastaminen sattuu (kysykää keneltä tahansa hardcore-fangirliltä - tää ei oo edes kovin suurta liiottelua). Käytin termiä "they make me violently happy" kuvaamaan tuntemuksiani, ja toistaseks pysyttelen siinä. Totta kyllä, oon rakastunut JJ Hamblettiin mutta lähinnä sellasella HEART EYES EMOJI -tavalla, missä ei sinänsä oo mitään pahaa. Mun rakkaus sellasia ihmisiä kohtaan, jotka ei tiedä et mä oon olemassa, on parasta mussa, ja onhan se vähän surullista. Musta tuntuu vähän tältä, kun katon Union J:tä.

Ku vaan tuntuis tolta myös muuten. 

Oon taas vanhassa kunnon "mitäs saatanaa sitä elämällään tekis" -kriisissä, ja se tuntuu näin näppäimistölle kirjotettuna huomattavasti pienemmältä pahalta, ku miltä se päässä tuntuu. Oon koulussa, jossa oon pärjänny hyvin ja jopa suuri osa siitä on käytykin jo. Oon töissä, missä sinänsä viihdyn, ja missä oon esimiesasemassa ja missä mun toiveita kuunnellaan ja hommat hoituu joustavasti. Asun yksin, tarpeeks lähellä kotia. Oon päässy matkustamaan. Mulla ei siis kai pitäis olla "mitään vialla." Mutta mä en oo koskaan tykänny ajatuksesta, että jos mulla on jotain, mun on oltava "onnellinen" kaikesta muustakin. Mä en viihdy mun koulussa, enkä tiedä haluanko käydä sen loppuun. Koulu, johon haluaisin, on erittäin kallis ja sinne on hankala päästä. En myöskään tiedä, onko se ala edes se, jolle oikeasti haluan, ja pärjäisinkö siellä. En jaksa uskoa itteeni, enkä repiä itteeni tekemään kaikkea, mitä pitäis. Kuuntelen kaikkia lauluja, joissa menestyvät upeat naiset, jotka ei oo ollu mitään vielä 10/5/2 vuotta sitten, laulaa kuinka mun pitää vaan mennä sen unelman perään, enkä usko niitä. Miks mä en usko ? Siinähän mulla on esimerkkejä vaikka kuinka paljon: Jessie J, Rita Ora, Little Mix, Cher Lloyd… Ja nekin varmasti välillä herää itkien (vaikka naiivisti ajateltuna - miks sä itkisit jos asuisit Lontoossa, sulla ois kaikki mitä voit toivoa ja sulle vielä maksetaan siitä, että teet sitä mitä oot koko elämäs ajan halunnut tehdä. Koska maailma ja ihmismieli ei onneks toimi niin yksinkertaisesti, uskon, että myös Rita itkee joskus aamuisin, koska se ei tiedäkään, haluaako tehdä tätä aina). Joten miks se ei ois todella ok myös mulle ?

Mä voisin kirjottaa tähän kaikki mitä aion tehdä ja mitä mun pitäis tehdä, että pääsisin sinne, minne (tällä hetkellä luulen, että) haluan. Helpompaa on kuitenkin olla pyyhkimättä kyyneleitä, koska just nyt ne alkaa kuitenkin pian uudelleen. On helpompaa olla ilonen siitä, että Lou Teasdale favourited mun tweetin yks päivä, kuin oikeasti kurottaa sitä kohti, mitä miss Teasdale tekee. Kyllä ne kyyneleet kuivuu, kyllä mä löydän itsestäni tahdon, koska jos ei oo tyytyväinen, pitää tehdä muutos. Mun veli on yllättäen ollu tässä asiassa mulle jopa melkeen esikuva - se tekee tällä hetkellä kaikkensa päästäkseen kouluun, joka mahdollistais sille sen unelmien uran. Se koulu on vaan väline sille, mutta se tekee kovempaa duunia ku mitä oon koskaan nähny sen tekevän. Ihanku Danielle Peazer ois päässy National English Ballet Schooliin tekemättä duunia. Ei Lou Teasdalea otettu X Factoriin assistentiks koska se oli onnekas. Molemmat myöhemmin pääs tekemään just sitä mitä ne parhaiten osaa, just siellä missä ne haluaa. Koska ne teki aivan helvetisti töitä.

MIKS MÄ EN VOIS PÄÄSTÄ ? Oon puhunut Cher Lloydin stylistin, Union J:n stylistiassarin ja BBC Radio 1 harjottelijan (joka sai töitä sieltä) kanssa, ja kaikkien ohjeet on pohjimmiltaan samat: TEE TÖITÄ. Chase the dream. Jared Leto laulo jo ikuisuus sitten "in defence of our dreams" ja mä ajattelin et se on hyvä ajatus, mulla ei vaan ollu unelmia joita puolustaa vielä silloin. Nyt mulla ehkä on, ja mä aion antaa ihan kaiken mitä mulla on. Siinä sivussa pitää vaan elää tätä elämää myös, mikä mulla on nyt. En tiiä mihin tää postaus ois hyvä lopettaa, mut lopetettava se on, koska mulla on paljon tekemistä tänään tässä elämässä, joka tässä muodossaan on mun elettävä nyt. 

Yks päivä näytin hyvältä. Lookin nimi oli "Marry me JJ Hamblett I'm trying to hide these tears from you but actually I already bought the wedding ring". Tulee muuten huomattavasti coolimpi olo, kun vuotavat silmät ja liian isot sormukset antaa aiheen tollaselle nimelle. 

Hyvää alkanutta viikkoa teille 89 uskolliselle, jotka siellä vielä ootte. Menkää unelmienne perään, ni ehkä saan myös teistä inspiraatiota.

m xxxxx

Hetkessä ystävänsä ikuisuuteen menettää ja se rikkoo vaikka on rikki jo ennestään

I'm so over and done with having to justify myself and what I like. I'm tired of explaining why I like this or that band or artist and telling people it's not the main thing that describes me as a person. I'm sad that people think your music taste is so important in you. I happen to be the type of person who falls hard for bands and their members and you could say I was born to be a fangirl, a word that itself has a bad sound to it. It's all stupid and prejudiced, not all us fangirls are those who mob celebrities and send letters to their parents' houses. In me the fangirlism shows in the way I emotionally attach to artists. Trust me, I didn't ask for this - the nights you spend staying up because your favourite band stars a shitty teenage tv programme or appear at a gala where they don't even get interviewed and then you miss their performance too, the feeling you get to your chest when you just physically feel you can't take any more feelings towards that person, the hours you spend crying listening to that same song over and over again... And the friends you make online. The ones you grow so close to you feel you've known them for years and then realise you will probably not ever meet the ones you've grown to love and call your best friends and then slowly let go of them. No, I definitely didn't ask for this.

And while all this happens, you have to go to school, work, uni or anything, to live your life normally, feeling like people around you in your everyday life don't understand what you feel and some of them do, some of them don't. Some mock you and tell your favourite bands just basically are shit, can't sing, have annoying singer or something equally couraging. Try to keep calm and explain rationally why you think this or that artist is good then. And some people can be such assholes they don't even listen to your Good Arguments because they're right with their original "Justin Bieber is gay and looks like a girl" points. (Have they seen a picture of him in 2013 ? Yeah, didn't think so. Is "gay" still insult in 2013 ? Yeah, for some it is. I really feel bad for them.)

Today a person I like and who I spend some amount of time with kept nagging about how lately I've started liking Cheek. The person is "shocked" of "how low you can go" and "you used to dislike him." Let's clear this up - if I don't like something once, it doesn't mean I'm never allowed to change my opinion. It hurts me when you insult an artist I like and appreciate. Also something bad's happened and Cheek's stuff has helped me a lot and I don't want to tell that person that so I just suck it up and tell them "yeah, I don't really know what happened." The person keeps making faces at me when I tell them about how I've bought tickets to One Direction's show, when I mention Union J or tell I've met some friend online. So lately I've stopped that. Your music taste isn't all there is to you, not even close, but it's a big part of you, not the bands or artists you like, but the fangirling culture. It hurts when people ignore things you tell them and are excited about because they're about things they don't understand - and don't want to, as we see from this example. I've tried explaining why I like some artists like One Direction, Sleeping With Sirens or Antti Tuisku, and usually end up getting a bad response.

So I just don't do it any more. I don't owe anyone anything about my music taste or of me being a fangirl. World is a tough enough place as it is even if your friends didn't make fun of the things you love and have no power over. Earlier in this text I said I didn't ask to be a fangirl. Yeah, I didn't, but I wouldn't change it to your narrow mind where it's impossible to understand things you don't like. I don't mean everyone should like bands I like - of course not, that'd be boring and there are loads of bands I don't like but who have a lot of fans. No, I want people to understand why someone else likes the artist and let them like them without questioning their sanity. I mean I highly dislike 5 Seconds of Summer or Blink 182 but do I run around telling their fans they're not decent human beings ? Take a guess.

I have a theory for this Cheek thing. It's a same as with Antti Tuisku in 2010 - the world, God or something wants me to find a certain artist or a band because they have a song that I'll need sooner or later. So I start liking them innocently, find the songs the world wants me to find before the catastrophe strikes. And when it does, I already know those songs and can rely on them and find comfort in them which prevents me from relieving the shock on some way worse ways. On these two cases it's worked, I basically got through 2010 with the help of Antti Tuisku's "Hengitän" record and I couldn't care less if it sounds funny how now Cheek's "Kuka muu muka" has been of huge help. Also Tich's song "Little by Little" was introduced to me for a reason. Thank you. 

I won't sit and listen to me being criticised for the things I like any longer. I have every right to be just this person I am and like just these things I like. 

These are not the memoirs of a queen or an empress. These are the memoirs of a different kind.

Memoirs of a fangirl. Suck that. 

I'd tell her to speak up, tell her to shout out, talk a bit louder, be a bit prouder

This is an open love letter to a British girl group Little Mix. I'm writing it in English, because I have way more friends who'll understand my love for them in the english speaking world than there are in my first language world. Little Mix won UK's X Factor in 2011, and in my life they creeped in mid-2012.

Dear Little Mix, 

This was the first group picture I saw of you. I didn't fall in love immediately, but it didn't take long either. Your X Factor songs made and some still make me cry. (I just watched "Don't let go" and cried like I haven't had seen it 200 times before.)  I'm very sensitive when it comes to people making their dreams come true... And that's what you four amazing women have had the chance to do.

I'm 21 years young, a few months older than Jade. I'm still so lost in my life, but you have showed me things that I want to be able to do. I love your determination, how you don't give up. Nothing stopped Jesy from achieving her dream when cyber bullies tried to take her down. All of you have got crap because of your boyfriends, nowadays mostly Perrie, and she takes zero bullshit and stands up for herself. You're an item, a team, a band and you remind me of the times when I was in a (synchronized skating) team, when I had other girls to call my sisters (I don't have a biological sister). You also make me feel like home in your "fandom" - I've made amazing Mixer friends from all around the world.

I adore your music. Wings is to date the best first single for any band. It shows off your different singing voices and abilities, the lyrics are powering and it's catchy and upbeat. Since hearing it for the first day it premiered, I've loved it. It's me and my best friend's favourite song and it's kind of a guideline to how I want to live my life. Water off my wings, they said. I was like a proud mum when DNA came out. There's literally one song on the album I'm not too fond of, and that's exceptional for a record - to add, a debut record. DNA is a great pop album, and as Little Me and Move have showed us, I'm sure Album 2 will be a hit too. Little Me is literally what I need now, and you delivered at the rightest time of my life. 

I feel protective over you, but I know you don't need my protection. You're international popstars, travelling the world, helping and inspiring girls and some boys everywhere on the planet, every day. People look up to you, they love you, you've even saved some lives. I wonder what it feels like. I'm so crazy proud of you. You've taken in the fame so well, you don't seem to take anything for granted, you work for your success. And as far as I know, no one of you has done anything too stupid in front of the media. And for that, I congratulate you. Keep that direction .xx

Alexa Chung has said that girls can rule the music world, but only one band at a time. There's no question about who that band is at the moment. Your stage choreographics, lyrics, music videos and everyday outfits show you are strong, independent girls who can somewhat do what they want. Girl Power as they say. I look up to you a lot, but at the same time I feel like I could easily be your friend if I got a chance. I haven't seen you, haven't met you because I live in a small Nordic country I doubt you'll ever go to. I tried seeing you this summer though, flew to England for the V Festival where you were supposed to perform, but I don't know why you didn't. I also went to 1D's movie premiere but didn't see you there either. I wanted to go to DNA tour but unfortunately I had school stuff here. But I try not to give up, if you ever come to a country near me there won't be a reason I'm missing that.

And I love your style. Perrie is, along with Alexa Chung and Hayley Williams, one of my biggest style icons. I always watch closely what you're wearing, how your hair is done and get inspired. I often think "what would a Little Mix member do" when I'm picking my outfit. I own similar and exact same items of clothing as you do, and when I get told I "look like Perrie" or "Jade could wear that outfit" it's honestly the best compliment I can get on my looks. Stay amazing.

When my best friend or I are sad we tell each other that we should do things you would do or dress like you would to make us feel better. You've brought me and the bestie closer and I'm so grateful for that. I'm so happy you four exist. Some days I just am sad though because I won't ever do what you do but I've grown to know, partly thanks to you, what I want and could do. 

And I'm living by the lyrics of Move, "get your back off the wall / don't you get comfortable" - I need to step out of my comfort zone to reach what I want. I don't have a simple way to put what I feel for you (as you might have noticed), but let's at least say I LOVE YOU. And I thank you for all you've done. I hope I one day get my chance to meet you and tell you things. This year you've helped me through some really unpleasant things. THANK YOU. As we say in Finland, "kiitos".

Stay gold .xxxx

meri

Ps. HAPPY 22nd BIRTHDAY LEIGH-ANNE xxxxxo

Big up to all my haters

Eilen 19.8. Cher Lloyd esiinty Englannissa Hylands Parkissa V Festivalissa. Keikan alkupuolella, pari biisiä menny, joku heitti C:tä pullolla, jossa on kusta. Pullo oli lasia, eli osuessaan ois tehny ikävää jälkeä. Heti ekan pullon jälkeen C käveli ulos lavalta itku kurkussa. Buuauksia. Hetken päästä se tuli takas, ja sano "I just want to say it's very difficult to get up here. It's hard enough being up here, but it's not nice having bottles of piss chucked at you. It's not nice, so I don't know what to do. I'd love to be on stage and perform to you, but it's just difficult." Cher jatko keikkaa, ymmärrettävästi poissa tolaltaan ja siks ehkä ei-niin-hyvänkuulosesti. Lopulta buuaus oli todella kovaäänistä ja pulloja tuli lisää, neljä/viis. Cher alko itkemään ja poistu lavalta. Fanit toivo et se tulis takas, huus kaikkee kannustavaa jne, mut roudaus alotettii eikä C tullu enää takas, vaan oli vanhempiensa kaa lavan sivulla. 

Oon vihanen. Oon aina ollu sitä mieltä, että jos jostain ei tykkää, se on ok, mutta miks käyttää energiaa jonkun asian vihaamiseen, kun sen voi vaan ignorata. Mikä saa ihmisen ajattelemaan, että on hyväksyttävää ilmaista se, ettei tykkää artistista, heittämällä sitä yhtään millään (tai käyttää väkivaltaa muuten) ? Mitä sillä saavuttaa ? Mitä järkeä siinä on ? Se ei saa ketään Cherin fania tykkäämään siitä vähempää, se ei saa C:tä lopettamaan musiikin tekemistä, eikä se saa sen musiikkia kuulostamaan miellyttävämmältä haterien korvaan. Cher on vasta 19, sillä, kuten kellä tahansa teinillä, on omat issuensa, joita julkisuus vielä lisää. Siitäkin syystä arvostan C ihan sikana, että se tuli takas lavalle, puhu ja jatko esiintymistä. En ihmettele keikan keskeyttämistä, kuka tahansa arvaa ettei se olis tahtonu tehä sitä. Tällä kertaa kävi tuuri, ettei pullo osunu, niinku esim. Panic!in Brendoniin, jolta meni Readingissa 2006 taju pois, kun pullo osu päähän. Silti aihe on vakava, ja ihmisten asenteet uskomattomia. Miten voi ajatella, että tollanen on oikein ? 

Ite tapahtuman lisäks asian puimistavat on toinen juttu, mikä mua ärsyttää. Ensinnäkin, oon nähny paljon postauksia, joissa päivitellään "i'm so ashamed to be british now", "she should move to the US like now", "i hate british people omg". Miten toi oli Englannin vika ? Tollanen kusipää ois voinu syntyä ihanmihin tahansa maahan. C on suositumpi Jenkeissä ku Englannissa, fakta, mutta silti. Ois voinu tapahtua _ihan missä tahansa_. Se oli tasan sen heittäjän vika, ei kenenkään muun. 

Toinen asia on Cherin fanien (we call ourselves Brats) vastaus tähän. Suurin osa tietysti tyytyy olemaan järkyttyneitä ja toivomaan vaan että C ei lannistu tästä liikaa. Mutta sitte on niitä, jotka lähettää tappouhkauksia niille, joiden mielestä toi oli hauska juttu, ja tweettaa niille jotain "die bitch". On surullista nähä nuorten ihmisten (fanbasen keski-iäks veikkaisin 15-16) kirjottavan tollasta. Vaikka tuskin kukaan _täysin_ tosissaan noita juttuja sanoo, ne ei silti tajua, että väkivalta ruokkii väkivaltaa, ja että uhkailu, myös twitterissä, on rikos. Muiden ihmisten uhkailu on väärin, vaikka syyt oiskin oikeita. On ok olla fani, on ok olla obsessive, mutta joku raja on pakko pitää. Mitä järkeä on alentua Cher-hatereiden tasolle, ja käyttäytyä niitä kohtaan sillä tavalla, mitä halveksuu ? Tapahtunutta ei voi puolustella, mutta tavallaan vois kysyä, miks on okei haukkua ihmistä, jonka mielestä toi oli oikein, jos haterin ei oo oikein haukkua C:tä ? Vihaan vastaaminen vihalla ei vie mitään asiaa eteenpäin. Nyt on tärkeintä vaan antaa tän asettua, ja tukee C:tä, on mun viimenen sana tähän. 

"If you don't like something, ignore it." 

My eyes are a river-filler

Je voudrais déplacer et oublier toi. 

I tried to write this in French, but seems too hard plus I can't put my words right. I'm too vulnerable to write in Finnish either. Feels like 2010 all over again, different person leaving me for different reasons, but I almost want to ask why me again. Because again I've done nothing wrong. I've dated someone once and ending that was so much easier than how my friendships tend to turn out sometimes. I'm happy I have people I can trust no matter what, to whom I can cry when it feels too tough. One of them put me out of my mind this morning though, waking up to a text telling you someone wants to die is not the best way to start a day. But they apologized and explained. And I no longer question her love to me, and not only does she love me, but also God through her. It's been five years since I accidentally found her and she says it was God that sent me to her. Sometimes I can believe that too. There must have been a reason we found each other, as we are quite literally perfect for each other. I'm getting out of my original track which is actually good as I've missed you enough for this night. Here's hoping I'll actually start to accept the facts and go on. I'm not too stable emotionally now, just need to get these things out. I miss you. I don't know how I feel about you. I unconditionally love you. I'll get over you and stop being this drama queen. I'll figure you and us out. You're my best friend.


"There is no fear in love, perfect love casts out fear." - 1 John 4:18

I'm a machine, couple screws loose but I'm runnin' smoothly

hääkakku 2012

lenzikka !

viimeks lämpenin adamille, nyt vaihdoin nuorempaan (silloinkin siis sanna vaati naamansa piilotusta)

onneks mun kavereidenkaan mielestä en ehkä oo vielä ihan aikuinen. 

Perjantaina vietettiin mun ja Juulian kakskymppisiä, teemalla "teinivuosien hautajaiset" eli kokomusta asu, ja koko bilepaikassa oli yks valkonen vaate, sekin kyseisen henkilön työpaita koska tuli suoraan duunista, cool asiaanpaneutuminen :) Mun hiukset vaa erottu joukosta XD Olin todella tyytyväinen omaan ulkoiseen appearanceeni jee. Ja tukka pysy kuosissa koko illan (joka päätty noin klo 00 ku muut lähti baariin t. vanha), wow !
Oli tosi kiva ilta, ja musta erittäin positiivista oli alkoholin vähäisyys. Oon niin kyllästyny kaiken alkoholisoitumiseen, totesin tän viimestään ku luin lempilehteäni Kodin Kuvalehteä, jonka kannessa mainostettiin kesän juhlien reseptipläjäystä "sekä parhaat juomat!", ja sisällä booleista "alkoholillisen version saat näin ja näin". Oikeesti, miksi alkoholi pitää liittää ihan kaikkeen ? Eilen katottiin se lätkäfinaalipeli, ja meitä oli viis, moni ei tullu koska halus lähtee baariin pelin jälkeen ja oltiin kaukana keskustasta. Hesarissa oli uutinen neljätoistavuotiaasta tytöstä, joka putos kotibileissä parvekkeelta, ja 13-vuotiaasta, joka oli hc-kännissä jostain löydetty. Mikä on vialla ? Juon ite niin harvoin, että voisin ihan yhtä hyvin lopettaa senki. Varsinki viimeaikoina on alkanu taas ärsyttää siinä määrin toi että taas ajankohtanen asia.

Sitten ajatuksenjuoksumeiningillä loput asiat: pääsykokeet alkaa ylihuomenna, joo-o saas nähä miten käy. Jännittää uudet duunihaasteet. 1D pojat on taas jenkeissä, time for some serious stalking taas että pysyy messissä kaikessa mitä tapahtuu :D. Miks sä lietsot sun pahaa oloas, sä tiedät iteki ettei siihen oo mitään syytä, ja mikä parempaa et todellakaan ota apua/kuuntelua vastaan. Muutuit aika nopzaa, ja ikävöin sua jo nyt. Breathe Carolinan Hit and Run premiers tänään, ja huomenna available on iTunes ! Kuulostaa samanlaisemmalta ku vanha setti ennen Hell is what you make itiä, tykkään ! Ei mikää maailmaamullistava bc-biisi mutta ehdottomasti hyvä, ja tykkään D:n äänestä. Adamin Trespassing on taattua Adamia, ei liian isoja ylläreitä mut on se vaan huikee laulaja ja biisit on catchy ja jea. Näin herkästi aseteltuna löysin sen pöydältäni, synttärilahja äidiltä siis:

huomenna taas aamuvuoroon, pitäkääs peukkuja sitten ke, to ja pe !

ps. luulin ettei cher vois enää get any hotter, then this video happened.

literally dead, luv ma princess. öitä ! 

Up spoke up spoke a mockingjay

Tekis mieli kirjottaa auringonpaisteesta, mutta kaikkihan tietää, miltä se tuntuu kevään ekana päivänä, miten se taistelee takatalven tuulia vastaan ja hymyilee. Mutta kuitenkin ajattelen, ettei kukaan ei voi kokea sitä ihan samanlaisena ku mä. Tunteet on samanlaisia, omat tuntuu niin ainutlaatuisilta ja vaalittavilta salaisuuksilta, vaikka jokaista mun kokemaa tunnekuohahdusta todistaa omassa päässään ja mielessään tuhat muutakin ihmistä. Pitäis ottaa vastaan se, kun joku sanoo "mä tiedän miltä susta tuntuu" eikä aina epäillä ja kyseenalaistaa, nostaa itteään korokkeelle jolla mun tunteet on arvokkaampia ja vaikeemminselitettäviä kuin sun. Ihmiset harvoin haluu toisille pahaa, ja monet oikeasti tietää mistä ne puhuu ja haluaa auttaa. Kaikki ajattelee, ettei kukaan ymmärrä mua, kun usein tilanne on vain se, että on liian tottunut omaan tilanteeseensa eikä edes halua, että kukaan ymmärtäisi ja auttaisi.

Ihminen haluaa olla onneton. Se on niin paljon inspiroivampaa kuin onni. Kaikki haluaa express to impress, eikä kukaan tunnu nauttivan elämästä sen itsensä vuoksi. Miksi inspiraatio on niin tärkeää, ja mitä se edes on ? Kaiken pitää tuottaa elämyksiä, ja olla inspiroivaa. Suuri ruokakauppaketju mainostaa olevansa enemmän kuin ruokakauppa, ja luultavasti tuottaa ruokakauppakokemuksia asiakkailleen, koska tavallinen kaupassakäynti ei enää riitä. Hetkessä eläminen on unohdettu, tai ainakin siinä elävä ihminen kirjoittaa inspiraatioblogia elämästään. Koska kaikkea on liikaa, on liian helppo kadota omaan päähänsä ja ajatuksiinsa, liian helppo ajatella olevansa tosi erilainen kuin kaikki muut, ajatella, että omat tarpeet on liian isoja täytettäväksi, eikä jaksaa edes yrittää. Jos aina pelkää sitä, että sattuu, luultavasti säästyy kivulta, mutta myös elämältä itseltään.

Mäkin pelkään sitä, että muhun sattuu. Mutta haluan myös uskoa elämään, ihmisiin ja avun saamiseen.

Ei se ehkä ihan noin helppoa ole, mutta se vois olla.

She dared not breathe she was so still

Mä oon hyvä tutustumaan ihmisiin netissä. Kaikki tiedätte varmasti Maiun, ja sen, että tutustuttiin viis vuotta sitten IRC-Galleriassa Tokio Hotel-yhteisössä XD Maiun kaa ollaan välillä oltu pidempiäkin aikoja etäisempiä, sitten taas läheisempiä, mutta kokoajan Maiu on ollu mulle tosi arvokas ja tärkee ystävä.  Tällä hetkellä Maiu on mulle rakkaampi ku ikinä ennen ja oon vaan niin onnellinen että tunnetaan.

Myös Mariin tutustuin samaisen Tokio Hotelin kautta, ja vaikkei enää nähdäkään kauheen usein, tuntuu aina kun nähään ettei aikaa oikeestaan ois kulunu ees (esim. vuotta niinku viimeks ku nähtiin).
Olivialle ehdotin viime kesänä neidin kotipaikan bongattuani että tulisin moikkaamaan matkalla vaarin luo.
Milla mun piti nähdä viime syksynä, mutta vaikka suunnitelmat meni uusiks oon edelleen toiveikas että vielä nähtäs joskus !
Ens viikolla tavattujen blogi-ihmisten lista kasvaa Vilulla, tääkin tapaus meni niin että mä creepysti kysyin että "oisko liian outoo jos nähtäis". Ilmeisesti ei XD
Jos tuuri käy nään myös söpön Iiriksen, joka tulee pohjoisen kaukaisuudesta ens viikonloppuna kaverilleen.
Eikä pidä unohtaa kansainvälinen pikkusisko-statuksen saavuttanutta Fayea, jonka tapasin Lontoossa Panic!in keikalla ja jonka luo meen kesällä :---)

Musta on outoa että en vielä oo tavannu Pauliinaa, ootan sitä innolla koska P on ihana. En myöskään harmistuisi jos Aliisakin liittyisi tapaamieni ihmisten joukkoon :----) Plus sellaset kivat joita en oo ikinä tavannu ja jotka asuu kaukana, esim. Heather - Pennsylvania, Aurora - Barcelona, Marged - Cardiff, Billie - Sydney.....

Ps. tää uus blogger-ulkoasu on kauhee mutta eipä ihme, mä en oo muutosten ystävä. Nyt tiedossa Hetan kaa leffa/saunailta, oon semiväsyny t. hereillä nyt jo 13 tuntia. Ootan innolla seuraavia hyviä yöunia, työvuorot jne huomioon ottaen ne saattaa olla ehkä ens torstaina.

'cause in the end what are you without me

Tänään tunsin hetken, että osaan elää. Mä haluaisin uskoa, että mun normaali olotila on onnellisuus, jonka päälle on viiime vuosien aikana laskeutunut peite, joka toisinaan puristuu kaiken ympärille liian tiukasti, jättäen liian vähän tilaa hengittää. Lontoostapaluun jälkeen toi harmaa peite on kuristanut mua jatkuvasti vaihtelevalla tukahduttavuudella. Tänään sain taisteltua siihen tunnereiän, kun olin kattomassa  siskoni vanhojentansseja. Aloin itkeä kun näin hetan. Eikä ihmekään, kun prinsessani näytti tältä:

Kuuntelen vihaista mutta lohdullista musiikkia, päätän olla iloinen ja ihmettelen etten hermostu niin paljon kun luulisin asiasta, joka oikeasti suututtaa paljon. Tiedän että mä osaan elää, ja aion taistella sen harmaan peitteen pois mun päältä. Lopullisesti. Harmaa näyttää hyvältä Hetan mekossa, mutta ei se elämän pääväriksi sovi. Mun perusiloisuus haluaa päästä taas esiin, ja mä aion päästää sen. Huomenna herään viideltä, päätän että oon iloinen ja että työpäivä on kiva, ja illalla pidän hauskaa sellasten kavereiden kanssa, joita oon nähny liian vähän. Sunnuntaina vietetään siskon kaa vähän myöhäistä synttäriä, vaikka lahjan kanssa kärsin edelleen inspiraatiopulasta - tiedän kyllä mikä se tulee olemaan ! Maanantaina nään serkkuani, ja tiistaina bailataan sisarusporukalla - nääs Hetan ja Rikun kaa. Hauskaa että on sisaruksilta tuntuvia ystäviä. Ja asioita, joita odottaa - edes pieniä. 

Breathe Carolina on Alternative Pressin kannessa. En usko että voin enää fight it - mun pojista tulee isoja. Oon ylpeä, mutta myös haikea.

Ja ainakin voin sanoa, että mä kuuntelin bc:tä ennen sua. 

Melt your headaches, call it home

Mä oon aina ollu keikanjälkeismasentuja. Tääkään kerta ei ollu poikkeus, paitsi ehkä voimakkuudeltaan - kun keikkaa on odottanut melkeen viis vuotta, nähny bändin Lontoossa ja vielä tullut kipeäksi kotiintultuaan, ei fiilis oo kovin korkeella. Oon tän ja huomisen päivän sairaslomalla, mikä on hyvä koska tervehdyn ja saanen iloakin vähän takaisin, mutta koska oon maailman huonoin laiskottelija, mulla ei oo kauheen kivaa. Ihan kokoajan tuntuu että pitäs tehdä jotain, siis muutakin ku nukkua sohvalla koiran kanssa tai selata tumblria tunteja. Kevään yhteishaku painaa päälle jo ihan nurkan takana ja se koulu ois nyt  ykkösprioriteetti, en todellakaan halua viettää toista välivuotta, vaikka tätä ensimmäistä en kadukaan.

Miks sillon, kun on kipeä ja voimaton, tekis mieli vaan juosta ja olla olematta kotona ? Ja kun kiirettä riittää, ja tekemistä, toivoo saavansa olla edes pari päivää kuumeessa että voi rauhottaa. Mutta ainakaan mä en osaa. Musta on ofc kivaa maata sohvalla ja syödä suklaata ja lukea kirjaa, mut jotenkin siitä vaa tulee niin laiskapaskafiilis liian usein. Luotan tässäkin siihen, että kunhan tää fyysinen olotila paranee nii mieli piristyy samalla, en oo tottunu masistelemaan pitkiin aikoihin.

Tuntuu niin tyhjältä ettei oo mitään mitä odottaa. Keikkalistalta löytyy Nightwish maaliskuussa, mutta se ei oo mikään wow-juttu, ne kun on tullu jo nähtyä eikä se uus levy edes ole mikään superhyvä. Matkakalenterissa on epävarma kesäreissu Hetan kaa, ja jo suunnittelun alkuasteilla oleva Maiun-kanssa-takaisin-Lontooseen-matka, ajankohtana tosin vasta vuosi 2013 ja kevät. Eteen avautuu nyt vaan lumisia viikkoja töitä, töitä ja töitä, murehtimista tulevasta ja epämääräistä laiskuuden potemista. Haluisin kivoja, pieniäkin juttuja joita odottaa, joita ajatellessa hymyilyttäis ja toivois ajan kuluvan nopeemmin.

Lontoo on niin ihana, ja vaikka oon aina ollu ei-matkustelijaihminen, tuntu kotiin tultua, että onhan nää seinät nähty jo pari kertaa. Maiulla on samoja fiiliksiä, onneks ollaan keikan- ja matkanjälkeismasistelijoita molemmat. Maiu on paras. Ja Pretty. Odd.illa on oikeesti yksi ihana biisi, ei Norhtern Downpouria vaan oikeen voi olla rakastamatta.
I know the world's a broken bone, but melt your headaches, call it home.

shine on, diamond eyes

 <3 kiitos venla !

myöhäinen nimipäivälahja äidiltä :-----D hieno

nimpparilahja nämäkin, tädiltäni. kuvaushetkellä toinen oli korvassa

> mew - no more stories ep (2009, sony)
> mew - no more stories are told today i'm sorry they washed away no more stories the world is grey i'm tired let's wash away (2009, sony)
> nightwish - oceanborn (1998, spinefarm)
> regina - oi miten suuria voimia (2007, johanna)
> katy perry - one of the boys (2008, capitol)
> panic at the disco - pretty.odd. (2008, fueled by ramen)
> punk goes pop 2 ja 3 (2009 ja 2010, fearless)
> regina - puutarhatrilogia (2009, johanna)
> robbie williams - reality killed the video star (2010, virgin)
> sonata arctica - reckoning night (2004, spinefarm)
> paramore - riot! (2007, fueled by ramen)
> cute is what we aim for - rotation (2008, fueled by ramen)
> tokio hotel - schrei (2006, universal)
> maija vilkkumaa - se ei olekaan niin (2005, warner)
> hawthorne heights - the silence in black and white (2004, victory)

Tykkään tästä tukasta ihan sikana ! Jeejeee nyt on paras tukka sitten viime kesäkuun. Taino pinkki oli tosi jees tietysti. Oon tehny paljon kaikkea blaablaa mutta ei mitään kovin kertomisen arvoista. Joskus aikanaan joku lukija pyys mua kertomaan elämäni parhaista ja pahimmista päivistä, niin täältä pesee ! Todella epäyllättävästi suurin osa noista hyvistä liittyy jollain tavalla keikkoihin.... Ja näitä olis tositosi paljon lisää, ihan normaaleja päiviä jotka on jääny mieleen ilman mitään "erityis"tapahtumaa. Tässä kuitenkin jotain mitä tuli mieleen !

Elämäni parhaita päiviä....

• se kun pääsin HL:ään vuonna 2006 ja jätin Vantaan luistelupiirit taakseni (ainakin suurimmalta osin) 
• 30 Seconds to Mars kesäkuussa 2008
• Jyväskylässä viettämäni aika kesällä 2009
• Paramore 8.7.2011
• Vironreissu kesällä 2011
• penkkaribileet en-muista-päivää-helmikuu 2011
• vanhojen tanssit helmikuu 2010 !
• kotk... eiku kouvolan kisareissu 5.2.2011
• monenmonet kisat, esimerkiks voitto Jyväskylässä 2010
• 9.5.2010, Amis varmaan osaa kertoa miksi ! 
• Provinssirock 2008
• ysiluokan ysinäytelmä, kevät 2008
• lukion musikaaliprojekti ja erityisesti esiintymispäivät, kevät 2011
• duunipaikan kesäpäivät elokuussa 2011 on kaikesta huolimatta tällä listalla 
• Mew Ruisrockissa 2009
• Breathe Carolina 3.10.2011  
• Tosi monet päivät, joihin on liittyny avautumista tai muuten vaan jotain kivaa sellasten ihmisten kaa, joista ei ehkä ois uskonut että niiden kanssa jotain sellaista tekis
• Ranska kesällä 2010 
• ja ihan tosimonet kivat päivät, jolloin on tehny jotain pientä tavallisuudestapoikkeavaa, esim. viime kesän lyhyt mökkireissu Raivojen kaa :----)

... ja pahimpia

• se kun sain tietää että mun nilkka lopultakin leikataan, ja todella monet fyssari- ja lääkärikäynnit ku on taas tullu lisää luistelu/liikuntakieltoa
• joskus muutama vuos sitten kesällä Helmiä puri kyy ja luulin että se kuolee
• kauden 2006-2007 loppukisoista palaamismatka, vaikka nyt oikeestaan vaan naurattaa :----D
• pitkäaikaisihastukseni alko seurustelemaan ihan hyvän kaverini kanssa muutama vuos sitten ja se hit pretty hard silloin
• isotädin kuolema 2007
• parikin mun parasta kaveria on hylänny mut täysin ilmotusluontoisena asiana, ne on ollu pahimmistakin pahimpia..
• keväällä 2010 yks päivä ku sain tietää etten luistele yksiä sen kauden kisoja
• lukiossa maa7-koepäivä
• näitäkin ois tosi paljon, mut ei ehkä onneks ihan liikaa. Liian henkilökohtasia tosin, enkä haluu muistella näitä enempää. 

eipä mulla muuta asiaa. joskus mietin miten jaksan edelleen kirjottaa tätä yli kolmen vuoden jälkeen, mutta en mä ehkä enää osais olla ilman. aika menee niin nopeesti, musta tuntuu että vasta alotin duunin ja viime viikolla tuli 9kk täyteen tuolla. en haluis olla kateellinen ihmisille, mutta oon silti. miks muut saa ne hyvät jutut elämäänsä ja mä en. vaikka oon hyvä jutuissa ja kunnianhimonen. ja miks muut tietää mitä ne haluaa opiskella ja pääsee opiskelemaan sitä, ja saa vielä suhteilla (tai ainakin halvalla) hyvän kämpän läheltä koulua. miks mä en tiedä enkä osaa tehdä asialle mitään. huomenna moonlightsien kisoihin liimailemaan strasseja naamaan ja kierittelemään kisakampauksia. maanantaina kutsuu lepposa 12-tuntinen työpäivä, juhuu.

mutta enää kaks ja puol viikkoa lontooseenlähtöön ! our five-year-wait is almost oveeeer  !

Korvaas kuiskaan shägämäägämää

Blaablaa-mullaonollutkiire-töitäsunmuuta-blaablaa-alkulaini tähän ja sitten asiaan ! Taisiis.. ai mihin XD Viime aikoina on tapahtunu oikeestikin aika paljon, mutta sellasta blogissa puitavaa asiaa ei ehkä niinkään. Viime perjantaina kirmasin siis Jyväskylään juhlistamaan Maiun ylioppilaaksipääsyä :----) Ihana minireissu oli, Maiulla (ja no, ehkä mullakin) on niin ihania kavereita. Juhlien jälkeen hengailtiin ja vietiin Lassi kotiin, Maiu ajoi koska kolmas kerta todensanoo ja ajokortti on nyt taskussa ! Oli niin kivaa vaan kaikki, toi paikka vaan aina tuntuu niin kodilta. Esimerkiks kun mentiin sinne lakitukseen ja näin Maiun äidin koulun aulassa, se tyrkkäs mulle Maiun kameran heti käteen ja sano että mä varmaan osaan ottaa paremmat kuvat ku hän :-----D perheen_jäsen.

tarjoomukset: meizin ja maiun käsialaa osittain he hee.... 

meitsi korkkareissa, ihailkaa ! ja toi on maailman täydellisin kuva hayleysta js

my baby <3

enpä ole blondi enää tätä kirjoittaessani js 

this place is about to blooooooow vähänmeni palohälyt päälle no hups

no olenme vammainen lassi olet ihana<3

ella kirsi lassi ja siiri lapsenhoidossa, essi riikka ja laura kanteletunnilla. maiu vain kyllästyi poseerauxeen mutta mussa riittää virtaa

kiva otos vaikkakin huonoksihan sen laatu jäi vaicca kamerassa näytti tosikivalta :---(

On aina inhottavaa, ku tuntuu pahalta ja sellaselta, että kaikki kaatuu kovaäänisesti rysähdellen niskaan. Erityisen ikäväksi homma menee siinä vaiheessa, kun ite on ryssiny ja ei voi syyttää ketään muuta. Onneks, niinku Pikku Geekin laulaa, virheistä oppii ja vahinkojakin sattuu. Jos mokaa, pitää vaan stand up for it, myöntää virheensä ja yrittää selvittää asia. Itsenäisyyspäivä on yleensä aika kiva leikkilomapäivä jolloin saa luvan kanssa arvostella muiden vaatteita. Mun tiistai kuitenkin meni kauheimmissa fiiliksissä todella pitkiin aikoihin, ihmisiä vältellessä (tosin Huldan yyoojuhlissa piipahdin onneksi :---)) ja yksinkertasesti ihmetellessä. No, onneks worst part is over (oon kyllä hyvä jukeboksi, tässä nääs teille Anna Abreuta omg) ja enää pitäs saaha omia ajatuksia kasaan. Ja ei, en aio kertoa mihin viittaan tällä kappaleella. Haluun vaan saada kirjotettua vähän ajatuksia ulos. Omat ajatukset ei sitten ookaan mikään yksinkertasin asia tai paikka, aina siellä on joku solmussa. Pitkän aikaa on ollu pää niin kondiksessa ettei oikeen ees muista miten kauheeta on kun pyörittelee vaan ikäviä juttuja pitkään siellä. En silti suostu ajattelemaan että "itku pitkästä ilosta" tai että tarpeeks pitkän onnellisuuden jälkeen tulee huonompia aikoja. Jep.

torstaina, kun olin ottamassa tyttöjen harkoista kuvia 

Moonlightsien ykköskisat oli tänään, ja meikä oli tyttöjen huoltotätinä Espoossa mukana ompelemassa nutturoita, kieputtelemassa hiuksia ja teippaamassa luistimia. Oli älyttömän hyvä päivä, ihania tyttöjä eikä mikään tietenkään voita kisafiilistä, vaikka ei ite oliskaan luistelemassa ! Mulle jäi tosi hyvä fiilis vaikka ei ehkä mennykään ihan nappiin ohjelma tai sijotusasiat. Loppuillan oon sitten vaan istunu koneella (ihanaa luksusta pitkästä aikaaaaaa), värjänny hiukset (noh jos saan kuvattua ns. luonnonvalossa huomenna saatan näyttää kuontaloni) ja lukenu Harrypotteria. Meen sitä hommaa jatkamaan hetkeksi ja sitten nukkumaan, edessä kunnon unet ja vielä toinen vapaapäivä ! 

tsunami came washing over me

Kuuntelen lapsuusbiisejä ja on outo olo. Olin kattomassa vanhan luisteluseuran ohjelmien esitystä, ja tuli ikävä jäätä. Ikävä sitä fiilistä, että tuntee oikeesti että tänne mä kuulun, ja tätä mä haluan tehdä. Kaikki sanoo, että "nyt sulla on aikaa kaikelle muulle", mut mitä mä teen ? En mitään. Töitä, ja vapaa-ajalla kuuntelen samojen duunikavereiden uskomattoman mutkikkaita draamakuvioita. Pakko kärjistää että kuulostais dramaattisemmalta tietysti XD mut siis. Ikävä. Tuntuu etten nykyää muita entryjä teekään ku haikeita tai nostalgiahakusia.

pari parasta juttua viime kaudelta, nopeesti mieleentulleina. 

Ja silti You me at six-lainaus "i've been smiling like this for days" sopii mun elämäntilanteeseen, joskin days-sanan tilalle vois ehdottaa jo weeksiä. Heta sano mulle tänään että vaikutan ilosemmalta ku ennen. Ehkä mä oonkin, ja ehkä sille on syy. Musta on kivaa tietää, että saan muut ihmiset hymyilemään ihan vaan sillä, että oon olemassa, taino ehkä sillä että puhun. Ja musta on kivaa, että mun seurassa jotku tuntee voivansa olla täysin oma itsensä. On kivaa, että muutki huomaa sen, mitä oon ite ajatellu jo kauan: mä oon hyvä tyyppi. Kuulostaa itserakkaalta, mut musta mä oon hyvä tyyppi, enkä tartte ketään kertomaan sitä mulle, se ei muuta sitä mitä aattelen itestäni, mutta on musta silti kivaa jos joku muukin on sitä mieltä.

Löydän kokoajan kivempia hius- ja tatskaideoita, ja mulla on molemiin suuri kuume. Etin oudoistakin tatskoista elementtejä mitä voisin käyttää ja mietin miten saan hiukset kestämään niin isoja värjäysurakoita mitä arvelen itelläni olevan edessä. Myös pari lävistystä on alkanu kummasti näyttää kivalta mun silmään, lähinnä niska ja anti-eyebrow. Miten musta tuntuu että vuodenki päästä oon musteeton, blondi ja ainoo läväri toi venytys :-----D Most likely, mut toivottavasti ees hiuksii pääsen kokeileen jotain hienoja mitä oon ideoinu. Nyt mun kirjotusinto lopahti, tää on taas hengaillu täs auki suht kauan.

Kohta on 500 postausta täynnä, jos oisitte yhtää aktiivisempia voisitte kertoo haluutteko että teen jonku ns. coolin jutun sen kunniaks mutta koska ette oo, en ees kysy :-----D Kirjottelen vaan mitä mieleen tulee niinku tähänkin asti. Vaihdoin taas blogin nimen ja bannerin, tykkään tosta ainakin tällä hetkellä paljon. (paitsi onko banneri liian levee teiän näytöille ?) Öitä !

eiiih meni väärin päin noi tekstit, mut koitan olla välittämättä - blogiotsikko tulee siis bc:n biisistä get off easy. mut toimiihan se noinkin päin, ku ei oo suora lainaus, i guess !