You're young and in love, that should be enough

Multa kysyttiin tänään, onko rankkaa olla aina porukan äijä (sellasen porukan, joka sisältää ainakin Eljan, Emilin ja Iiron). Vähän aikaa sitten mulle sanottiin "koita nyt olla nainen, kerranki". Oon siis äijä. Tämä fakta. Oon kuitenkin tosi tunteellinen äijä, esim. eilinen päivä meni aika pitkälti kotiin tulemisen jälkeen musikaalin (ja omien mietteiden mukaan myös sosiaalisen elämän, that is) loppumisen takia itkemiseen. Olipa vaikeesti muotoiltu lause hehheh. Tulin just sieltä musikaalibileistä kotiin, kuuntelen You Me At Sixiä ja koitan olla itkemättä, vaan siks etten jaksa enää tehä sitä. Come on come on, you don't know me, come on come on, you owe me nothing.

Oon huono hyväksymään sen tosiasian, jonka isi taas mulle kerto: "elämässä pysyvää on vaan muutos". Pienenäkään en halunnu että jutut muuttuu, ja mitä vanhemmaks tuun, sitä rankemmilta kaikki muutokset tuntuu. Mitä mä ihan oikeesti nyt teen ? Haluisin vaan hengaa koululla kaikki päivät noiden musikaali-ihmisten kanssa. Oon ihan tyytyväinen, että mun koulut on käyty, mut en oo ilonen siihen, et pitää erota noista. Aina, vaikka kuinka sanois että nähään, vanhat ihmiset jää. Ja koulussa on niin paljon sellasia ihmisiä, joiden kaa on kivaa aina kun niiden kaa on porukassa, mutta joille ei tuu soitettua että nähään, varsinkaan kahestaan, ja se on tyhmää. (Mua myös harmitti ylppärit taas tänään, btw tyyppisesti kerron.) / Mulle käy aina näin että unohan mitä oon kirjottamassa ja tää jää joksku puoleks tunniks auki, ja sitte en saa enää siitä ajatuksesta kiinni. Olis mulla nytkin varmasti ollu vielä jotain sanottavaa. Mutta koska en saa muotoiltua sitä, meen nukkumaan. Hyvä idea, kun kello on jo melkeen puol kaks... 

Vaikka en osaa elää ton isin muutosfilosofian kanssa saumattomasti, on mulla oma ajatus, johon tukeudun, ja joka toimii: "se tuntuu paremmalta aamulla". Vaikka päivä toiski ikäviä juttuja, ni aamulla illan murheet tuntuu pienemmiltä. Tällasta tunteellista mietiskelyä nyt, hyvää yötä.