Miks mä en olisi onnellinen, että ihminen, josta pidän, on onnellinen ? Miks mä tuhlaisin aikaa ja energiaa olemalla negatiivisella mielellä, kun ihmiset ei voi tietää kaikkea ? Ne ei tiedä, mitä jotkut ihmiset merkitsee, eikä niiden tarvitse. Yli ei pääse kuin päättämällä, unohtaa ei tartte, eikä ehkä voikaan, mutta jos ei sattuis enää, ois helpompaa olla.
Kaikki kulminoituu ydinjätteisiin: niitä on aina olemassa, ei niistä eroon voi päästä, ei ainakaan ihmisiässä, mutta niiden kanssa oppii elämään. Ydinjätteistäkään ei ole pakko päästä eroon. Kun ydinjätteen hautaa tarpeeksi syvälle, niin, ettei sen säteily enää kosketa itseä, voi ajatella, että okei, tässä mä elän, ja mun alla, syvällä, on paljon ydinjätettä, mutta ne on siellä, ja pysyy. Mä en niitä tarvitse, ne ei kosketa mua, ne on siellä ja mä elän sen asian kanssa. Jos ydinjätteen päästää itseensä, tai edes liian lähelle, se pilaa elämän. Eli jos on keino, jolla ydinjätteestä saa vaarattoman, ja sellaisen, että se ei kosketa, se keino pitää ottaa käyttöön. Sitten voi jatkaa, ja elää niin, että jos ydinjätesäteilyä osuu itseen vähän, siltä osaa suojautua.
Ja jos joskus ei osaakaan, on vaan annettava asioiden tapahtua. Mä suojaudun, ja annan asioiden tapahtua. Je me sens bien.
