Nobody can give so much and never get anything

Joskus on pakko päästää irti jostain, mitä eniten rakastaa. Mä oon kiivenny vuorelle, pitkän ja raskaan matkan. Kiviä on riittäny liianki kanssa, jopa kiipeilyköysiä on katkennu, eikä putoominen oo ollu kaukana. Mutta on ollu myös upeita maisemia, pienempien huippujen valloittamisfiiliksiä ja lumisokeusonnellisuutta. Enemmän niitä positiivisia, ainakin nyt kun kattoo taaksepäin. Huipulla tuulee, ja kun kaverit palas turvallista reittiä alas, mä jäin seisomaan odottaen tulevaa, joka osoittautu olevan ei-sitä mitä oletin. Kiipesin vähän matkaa alas, mutta päätin että huippu on se paikka, missä haluan olla. Tulin taas alaspäin, ja sillon päätin, että tää on tehtävä. Vuosikausien kiipeäminen loppu köysien irrottamiseen. Kiinnitin kiipeilyvaljaisiin muutaman kauniin, vuosimiljardien hioman huipulta löydetyn kiven, joita en halunnu menettää ja hengitin syvään. Itkin maiseman kauneudelle, mutta päätös oli jo tehty. Jäätävä tuuli pakotti reunalle, ja sitten mä hyppäsin. Tuntemattomaan. Pudotus tuntu hurjalta vatsassa, kaikki matkan varrella ohitetut telttapaikat ja solat vilisi silmissä. Arvelin jo, että tästä ei voi selvitä, mä murskaudun, kun näin patjan höyhentyynyineen odottamassa alhaalla siinä, mihin mun oli tarkotus iskeytyä. Ystävät oli tuonu patjan, ja seiso sen ympärillä, hymyillen. Ne ei estäny mua hyppäämästä, koska ne ties, että päätös on mun oma. Mutta ne halus hypyn päättyvän hyvin ja toi mulle patjan. Ystävät tietää tällaset asiat. 


14 vuotta kestänyt luisteluharrastus on nyt menneisyyttä. Ollu jo parisen kuukautta, en vaan oo pystyny enkä halunnu kirjottaa mitään aikasemmin. Kiitän erityisesti viime kauden joukkuetta, rakastan teitä ja jokainen hetki säilyy mun sydämessä. Mulla ei ollu joukkuekavereita, vaan 26 siskoa. Kiitos. Tää harrastus on tuonu mulle niin paljon näiden vuosien aikana, että en luultavasti edes pystyis halutessani kertomaan kaikkea. Blogi ei kokonaan hiljene luistelun osalta, mulla on nimittäin pari kausipostausta esimerkiks vielä tekemättä :----)

kiitos ml 06-11.

I said I'd never let you fall and I always meant it

"Mene edeltä kyllä se jää kantaa

Ole rauhassa tiedät mä sua seuraan

Kyllä se jää kantaa

Sulje jo silmäsi"

Mitä jos joskus oliskin ite se, joka menee edeltä, testaa jään kantavuutta ? Jos ei aina seurais muita vasta, kun tie on todettu hyväks ja jää kantavaks ? Mä haluaisin olla se, joka uskaltaa. Se, jota seurataan. Mä haluun mennä edeltä, kokeilla jäätä, väistää heikkoja kohtia ja pudota jäiseen veteen. Nousta ylös, yksin tai muiden avulla, jatkaa kokeilemista ja lopulta päästä jään yli toiselle puolelle. Olla voittaja. Mä haluun tuntea ite, että se jää kantaa.

Maanantaina jorasin A Day To Rememberiä Nosturissa Rikun kaa, meikit lähti ja mekko valu olkapäiltä, kyynerpäähän sattu ja päähän, olin onnellinen ja melkein itkin If it means a lot to youn soidessa. Tatuointinaamainen mies halus meiät yhteiskuvaan, en tiedä kuka se oli. Hymyilin ja hymyilin, lauloin ja huusin ääneni pois ja nautin. 

Levyprojekti on noin puolessa välissä, viime kerran jälkeen soittimessa on pyöriny

1. Cobra Starship - Hot Mess (2009, Fueled By Ramen) / bändin heikoin esitys

2. Hawthorne Heights - If Only You Were Lonely (2006, Victory Records) / paras HH-levy, tätä kuunnellaan joulun tienoilla ja muistuttaa Maiusta

3. Pendulum - Immersion (2010, Atlantic)

4. Breathe Carolina - It's Classy Not Classic (2008, Rise Records) / sitä mukaa ku uutta tuotantoa tulee tää menettää hienouttaan, mutta nostalgiaa can nothing take away ja gossip on tällä

5. Tiktak - Jotain Muuta (2001, Universal)

6. Regina - Katso Maisemaa (2005, Next Big Thing)

7. Sleepng With Sirens - Let's Cheers To This (2011, Rise Records) / hyvä, mutta niin erilainen ku ykköslevy, ettei pääse lemppariks. kattokaa mitä kellinille kävi :----(  otti vähä hittii kitarasta !

8. Lostprophets - Liberation Transmission (2005, Visible Noise) / ehkä lemppari-lps, nostalgia
9. Panic at the Disco - ... Live in Chicago (2008, Fueled by Ramen)

10. Disco Ensemble - Magic Recoveries (2008, Fullsteam)

Your arms like towers, towers over me

you and me 

kevät2011

we like the same kind of music

provinssirock2008

that's why we make a good you and me

syksy2008

we got style, baby we know how to use it

kesä2008, kaljapyssyt ja värikkäät hiukset

that's why we make a good you and me

syksy2007

you know what i'm going to say before my mouth even makes a sound

kevät 2008, kivat hairdot ja hetan legendaarisin outfit<3

and that's why we make a good you and me

hetan rippijuhlat 2009, tää on ihana. 

you and me, we couldn't stand being normal 

ihan sairaan epänolo kuva vuodelta 2008 kun leikittiin scenegurleja <33 rawrr xoxox

 that's why we make a good you and me 

kesä 2011

we both laugh at the most random situations

that's the key, baby don't you agree ?

kesä 2008 kun multa kysyttiin kuuntelenko j-rockia.

i know from the sound of your breathing exactly what you're feeling

kesä2009

you and me, all that we need is each other.

kesä2011, ihanaihanapäivä :-----)

"hei haluuksä kerrang!ista mcr-julisteen ku mä en kuuntele niitä ?" kysyin sulta tuulisella koulunpihalla. oli syksy 2007, mä olin 15 ja tosi cool tyyppi mielestäni, enkä koskaan ollu puhunu sulle ennen. sä olit 13 ja sulla oli mcr-paita ja liikaa kajalia. sillon jo kelasin ettei pari vuotta mitään haittaa, eikä tähän päivään mennessä oo haitannu. lehtikeskustelu johti toisiin, eikä kauaa menny ennenku sain sulta ekan tekstarin, jossa luki "*happydance* ^^" tai vastaavaa, kun kerroin fanittavani sellasta ug-bändiä ku paramore. kolmikoiden ja isompienkin kaveriporukoiden kautta ollaan kutistuttu olemaan vaan me, aina oltu lopulta vaan me. sun sukulaiset kysy oonko sun kaverin tyttöystävä, ja sä korjasit, että "ei, se on mun sisko". sä tavallaan opettelet elämään elämäntilanteessa, johon mä en vanhemmasta iästäni huolimatta oo vielä päässy/joutunu, ja nyt meitä tavallaan on taas kolme, koska onneks sulle tärkeet ihmiset viihtyy myös keskenään. ollaan jo koettu vaikka mitä, ja ens kesänä meitä kutsuu taas uus seikkailu, ku vallotetaan joku vieras maa. oon innoissani, ja oon niin onnellinen että me ollaan tutustuttu, ja mikä tärkeintä, pidetty yhtä nää vuodet. monet ei usko, että niitä vuosia on vaan neljä, eikä siltä tunnukaan. oot ihanin, pikkusisko-prinsessani heta <3

yhen sanan jos saan vielä sanoa, ni se ois sitte tyrskymurmeli.

i'll sail much further on

Valvon liikaa, kuuntelen LIGHTSin uutta levyä, toivon kuuntelevani myös family force 5:n uutta, laulan sateessa Paramoren Renegaden mukana ja nukun bussissa. Sataa niin kovaa että katto tuntuu pettävän. Kaikki kiertää kehää enkä mä koskaan pääse eteenpäin. Mä aion päästä. 

Värjään hiukset pinkiksi ja nään unta, jossa mun koko tukka on kokonaan ton värinen ja jossa kävelen Hetan kanssa käsi kädessä maaseudulla kesällä. Kokeilen laittaa hiukset niin kuin ne oli ennen, ja otan kuvan, joka on yks lempikuvistani musta.

Posti tuo hyvää mieltä STYGR8:N paketissa, millon viimeks oon saanu nettikaupasta paketin, jossa on käsinkirjotettu osote ja terveinen vaatteen suunnittelijalta. 

Tää on Rocco The Greatin suunnittelema, tsekkaa koko nettikauppa täällä: STYGR8 Apparel. Siinä mun statement.

Mulla ei oo muuta asiaa. Tänään oon onnellinen. Mun pitkäaikainen tavote on oppia tykkäämään mun hymystä ja hampaiden välissä olevasta raosta. Edistyn hyvin, aion hymyillä enemmän. Joku sanoi mulle kerran että harva tyttö "can pull off a gap between their teeth and you definitely are one of them".

Hyvää yötä !