Sivut

7.10.2013

Arvoton oot mut entä mä sitten

Eilen muistin miten pahoja asioita vuonna 2010 tapahtui. Tiesin sen tietysti jo silloin, mutta nyt monta vuotta myöhemmin, enemmän aikuisena mä todella arvostan sitä, että 17-18-vuotiaana selvisin siitä kaikesta, nimittäin todella haavoittuvaisia ikiä.. Teini-ikästen juttuja ei kannattais ikinä aliarvioida, ei aikuisena voi tietää miten kauheilta asiat tuntuu. Mä en laske itteäni vielä aikuiseks, mutta tunnistan itsestäni jo sen aikuisaspektin, että en täysin ymmärrä kaikkia teinien murheita. En haluis että se pääsee vallalle. Mä oon ylpeä itsestäni, että I've made it to 21 this sane.

Kuuntelin Antti Tuiskun Hengitän-levyä taas ja löysin lyriikoita jotka sopii liian hyvin tähän hetkeen, ja alempi oli yks eniten quoted silloin 2010 myös.

arvoton oot mut entä mä sitten
kun mulle riittää sinusta rippeet
niissä tiukasti mä olen kii

ja myös 

en pääse irti
mä valun hukkaan
sä et sitä edes huomaa


Onneks kivun unohtaa. Mä tiedän että silloin sattui tosi paljon, mutta en pysty tuntemaan sitä enää. 2010 kipu ei oo enää olemassa, 2013 on korvannu sen. Koska 2010 meni aikanaan pois, niin menee myös 2013. 

"For all the things that you're alive to feel / just let the pain remind you hearts can heal"

3 kommenttia:

  1. Muakin aina ihmetyttää yläasteikäisten murheet... Toisaalta siitä on niin vähä aikaa ku ite oli yläasteella että sen myös ymmärtää. :D Eikä ikinä pitäis aliarvioida niitä ! En yhtään ihmettele miks teini-ikäset ragettaa kaikenmailman asioista kun aikuiset pitää niitä kakaroina ja keskenkasvusina eikä kuuntele tai edes halua ymmärtää. Tosi perseelle se tuntuu edelleen, enhän mäkään oo aikuinen vielä eikä mua pidetäkään aikuisena, mut silti aikuiset sysää mulle aikuisen vastuun. :O Kyllä se pistää vituttaan kun huomaa että joku aikuinen kohtelee mua kuin lasta vaikka mulla on jo tosi paljon vastuuta mitä aikuisillaki on. :D

    Kesällä olin riparilla isosena ja nyt ollaan isosten ja leirityttöjen kans vapaa-ajallaki, ja ne tytöt aina niin häpeää niiden vanhempia... Ei voinu mennä yhteen kauppaan kun jonku äiti oli siellä. :D En itekään sillon kehannu mennä äitin kans kauppaan tai halunnu auttaa kotitöissä mut onneks ne ajat on nyt ohi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mul ei onneks koskaan ollu kovin vahva toi et häpeää vanhempia, kelaa miten kauheeta se on ! vanhemmathan on parasta mitä on. ja jep. mä oon kaikilla mittareilla mitattuna aikuinen, mut en kyllä koe olevani/halua olla.

      Poista
    2. Mulla oli tuo häpeä vanhempiin joskus 12-vuotiaana, että ei se sillon ysiluokalla enää oikee ollu. Nykyään kyllä arvostaa niitä omia vanhempia erilailla, hirveetä ku joskus pentuna hävettäny niiden seura. :D Ei oo kiire aikuistua !

      Poista

Bring it !