Mikko Rimminen: Nenäpäivä

Se kärsimyksen syy, josta keuhkosin yöllä, on nimeltään NENÄPÄIVÄ. Kyseessä ei oo se ärsyttävä hyväntekeväisyysjutska, vaan ihana Finlandia-palkinnon voittajakirja vuodelta 2010, kirjoittanut Mikko Rimminen. Tästä kirjasta mulla on selkeä mielipide: mä vihaan sitä. Luin sen kuitenkin loppuun, koska aattelin että sitte on tän vuoden sivistyskirjat luettu (ja alotinkin tänään Houkutuksen ja luin jo 150 sivua)... 

Ärsyttäväksi Nenäpäivän teki aivan sairaan ärsyttävä tapa: ensin jotain, vaikkapa ovea, kuvaillaan ja siitä puhutaan esim. sivu, ja sitten uus kappale alkaa tyyliin "no siinä se nyt sitten oli, ovi." Eli jo erittäin tunnettuun asiaan viitattiin sanalla se, jonka jälkeen pilkulla tarkennettiin, että mistä on kyse, jos täysurpo lukija ei sitä vielä ollut tajunnut. Rimminen käytti ihan käsittämättömiä sanoja, vai käyttäisitkö ite kirjassasi ajattelemisesta termiä aprikooseilla, tai vessan vetoäänestä termiä svovahtava ? Tosin plussa siitä, että mun lempisana lärpäke esiintyi kertaalleen. Ääriraivostuttavaa oli myös se, miten dialogit oli rakennettu. Ei ollu sitaattimerkkejä eikä niitä viivoja, vaan keskustelu oli keskellä lausetta (jotka järjestään oli liian pitkiä) tähän malliin: Hei, No hei, No mitä kuuluu, No mitäs tässä, Niin, Ei oo satanu, Niin, Se on ihan kiva, Niin, Ootko hyviä leffoja nähny, En, Niin, Juu hei. 

Raivostuttava oli myös itse päähenkilö. Se vaan kohelsi ja sääti ja teki ongelman tasan kaikesta. En tajuu yhtään että tota ylistetään hauskaks kirjaks. Joku on kuvaillu tota "hengästyttävän hauskaks" ja ainoo syy miks mä hengästyin ton aikana oli tää fucking flu, joka tukkii keuhkot ja estää hengittämisen. Yks hauska kohta siinä oli. Että sellasta. Jotain mikä perustavanlaatusesti tossa kans ärsytti, unohdin ja se ärsyttää. Koitan muistella. NYT muistan ! Oli tosi raivostuttavaa kun kuvailtiin jotain juttua, esim. miten joku sanoi jonkun asian, niin aina piti lisätä sana "jotenkin". Näin: "se sanoi sen jotenkin kapeasti", "katsoin sitä jotenkin luimistellen". Täysin turha täytesana, joka vie vaan lauseelta painoarvoa. 

Tällainen oli siis vuoden 2011 ensimmäinen kirja, eli paska. En suosittele kenellekään. Sori, Rimmisen Mikko, no hard feelings. Luin yhen ehdokkaan, Alexandra Salmelan 27, ja vaikka sekin oli käsittämätön, oli se montakertaa parempi. 

Tänään oon vaan maannu sohvalla ja käyny lääkärissä. Se määräs antibiootin ja kerto että mun keuhkot kuulostaa astmaatikolta. Tosi kiva. JA mul on ihan armoton sushihimo. Sohvalla seurana on ollu Houkutus ja ihana Sillä Silmällä !!!! Oltii äidin kaa nii innoissaa ku se alko taas. Jee.