Dancing in the bright lights.

Pitkästä aikaa saan jotain kirjotettavaa yhestä lempiaiheestani, kirjoista, jee ! (Minnehän tästä kirjotuskentästä on kadonnu fontin, -koon ja -värinmuutos ?) Sain nimittäin luettua loppuun Kira Poutasen kirjan Katso minua! Se oli ainoa neidin neljästä, jota en ollu vielä lukenu. Ja tän myötä on kyllä pakko sanoa, että Poutanen vie paikan mun ykköslempparikirjailijana. Tää kirja kertoo Leosta, alottelevasta näyttelijästä ja sen elämästä, enemmän tai vähemmän normaalista. Leon surullisuus/masennus oli saatu tohon ihan hullun hyvin mukaan, alko ahdistaa välillä itteekin. Huomaa, että Kiran kannattaa kirjottaa vaan näitä melankolisempia tekstejä, kuten Rakkautta au lait, joka oli hömppää ja pieni pettymys, todisti. Kotimatka ja Ihana meri, jotka molemmat on synkempiä, kolahti ihan täysillä niinku tääkin. Suosittelen ehdottomasti lukee tän. (Oli muuten tän vuoden 62. kirja, ja ehdottomasti paras tähän mennessä.) Oli tosi outoo miten hyvin voi kuvata sellasta elämää, millasta ite ei elä ja luulla, että ymmärtää, millasta muiden elämä on. Ei sitä voi ymmärtää. Ja miten voi pitää kirjan hahmoista, joille rakkaus ei merkitse mitään, joille kukaan ei merkitse mitään, paitsi hahmo itse. Enpä osaa hirveesti kuvailla, mut ootan hetken ja luen ton sitte uudelleen, koska haluun ymmärtää kaiken paremmin.

"Kohta liu'un äänettömästi teatterin lattioilla kuin kaikki muutkin täällä. Ja Emilia sanoo:
-Suutele minua ja sano, ettet rakasta minua. Suutele minua ja kadota minut!"

Tässä vielä edellisessä postissa mainittu Breathe Carolinan Welcome to Savannah, joka on i-h-a-n-a.

"Hiding your eyes
Dancing in the bright lights
Take out the night
Oh this rush just doesn't feel right
Hiding your eyes
There is still the worst light
Cover it up"