voitin itteni.

Taas, kun jotain asiaa oikein pelkää, ei sen tapahduttua oikein osaakaan pelätä.

Oon luistelijana koko 12 vuotta mitä siellä jäällä oon kukkunu, pelänny kauheasti että kaadun pahasti ja joukkue luistelee yli. Lauantaina koin sen, kaaduin blokissa ja toinen tyttö kaatui päälle ja sitten vielä pari väistellessään meitä potki mua ja saldo oli ihan komea: kyynerpäässä syvä viiltohaava , 3 TIKKIÄ. Reidessä suht syvä piikkien iskuhaava ja järjetön mustelma, 3 TIKKIÄ. Polven alla suht iso veriruhje, ei tikkejä. Mutta siitäkin selvisin, oon tosi ylpeä itestäni. 

Kun putoaa hevosen selästä, on noustava takaisin. Kun kaatuu pelottavassa blokissa, on tehtävä se uudelleen. Siis se blokki, ei välttämättä kaatuminen.

Pelkäsin tikkien ompeluakin ihan sairaasti. Tai siis, puudutuspiikkejä. Ja oon aika tyytyväinen että siitä itkushokista (missään vaiheessa ei sattunut minnekään, paitsi nyt reiteen.) huolimatta pärjäsin ompelusta mainiosti, ei se oikeastaan edes sattunut. 

"You made my skin little bit thicker-- Thanks for making me fighter."

Christina Aguileran sanoihin lopettaen, siirryn lukemaan Epäilystä, syömään Hello Kitty-tikkaria ja juomaan UUTTA MEHUKATTIPILLIMEHUA ! Miten siistiä.